4 joulukuu 2020

Tarpaulin on jatkossa NHC Finland

Share on Facebook, LinkedIn or by Sähköposti
4 joulukuu 2020 Tarpaulin on jatkossa NHC Finland

Tarpaulin on jatkossa NHC Finland

Tarpaulin siirtyi keväällä 2019 osaksi NHK Group Ab:ta, ja nyt meillä puhaltavat muutoksen tuulet: konsernin nimi muuttuu NHC Groupiksi, ja Tarpaulinin uusi nimi tulee olemaan Northern Hall and Cover Finland Oy (NHC Finland). Muutokset tulevat näkyviin ennen vuoden loppua, mutta haluamme kertoa asiasta jo nyt – sillä olemme erittäin innoissamme!

NHC Group AB (Northern Hall and Cover) toimii Ruotsissa ja Suomessa. Olemme konsernina Pohjoismaiden suurin teknisistä tekstiileistä valmistettujen lopputuotteiden toimittaja.

Asiakkaille muutoksesta koituu ainoastaan hyötyjä, sillä yhdistämme eri maiden ja eri toimipaikkojen osaamisen. Tavoitteenamme on olla Euroopan johtava toimija tällä alalla. Yhdistämme maailmanluokan käsityötaidon ja nykyaikaiset koneet jatkuvan parantamisen periaatteella. Tämän kaiken teemme jatkossakin yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Haluamme myös erityisesti kiittää Risto Utoslahtea ja hänen panostaan Tarpaulin Oy:n toimitusjohtajana. Hän siirtyy yhtiön sisällä muihin tehtäviin. NHC Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Niklas Nordlund, joka toimii myös konsernin toimitusjohtajana. Yritystä edustaa Suomessa Ilkka Rovamaa, joka toimii yhtiön operatiivisena johtajana.

Tarpaulinin tuttu porukka palvelee edelleen aivan kuten aiemminkin: henkilökohtaisesti, ammattitaitoisesti ja laadukkaasti. Käytössämme on entistäkin enemmän tietotaitoa, mikä mahdollistaa jatkuvan kehittämisen – ja kehittymisen. Tahdomme, että lopputuloksena on aina jotain, josta voi olla ylpeä.

NHC
We cover the world!